Osa-aikainen erityisopetus
Perusopetuksen oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohella samanaikaisesti, pienryhmissä tai yksilöopetuksena. Kunta vastaa siitä, että koulussa on tarvittavaa erityispedagogista osaamista.


Haapajärvellä osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaille, joilla on esimerkiksi kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia, oppimisvaikeuksia yksittäisissä oppiaineissa, vaikeuksia opiskelutaidoissa, vuorovaikutustaidoissa tai koulunkäynnissä. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan oppimisedellytyksiä ja ehkäistä oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksia.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan joustavin järjestelyin samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteet ja sisällöt nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamista suunnitellaan, sen tarvetta ja vaikutuksia arvioidaan opettajien keskinäisenä yhteistyönä sekä yhdessä oppilaan ja huoltajan kanssa.

Kenelle ja millä ehdoin

Osa-aikaista erityisopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia. Vaikeudet voivat liittyä myös yksittäisiin oppiaineisiin, opiskelutaitoihin, sosiaalisiin taitoihin tai opiskelumotivaatioon.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohella samanaikaisesti, pienryhmissä tai yksilöopetuksena. Kunta vastaa siitä, että koulussa on tarvittavaa erityispedagogista osaamista.

Puhelinnumerot
+358 444456247