Sidonnaisuusilmoitukset

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan eräiden kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden tulee ilmoittaa kunnalle sidonnaisuuksistaan. Sidonnaisuusilmoitusten perusteella koottu sidonnaisuusrekisteri julkaistaan www:ssä lukuun ottamatta salassapidettäviä tietoja.

Säännös ja siihen perustuva ilmoitusvelvollisuus on voimassa 1.6.2017 lukien. Ilmoitusvelvollisen henkilön on annettava ilmoitus kahden kuukauden kuluessa luottamus- tai virkatehtävän alkamisesta.

Kulttuuritalo

Kirjasto- ja kulttuuritalo, Kauppakatu 19, Haapajärvi

 

Kulttuurisali

Kulttuurisali on vuokrattavissa niin konserttien, elokuvien, teatteriesitysten kuin luentojenkin järjestämiseen. Salissa on 180 numeroidun paikan nouseva katsomo. Varusteisiin kuuluu mm. videotykki ja piano.

Salissa ei ole teknistä henkilökuntaa. Tilan käyttäjä vastaa salin laitteiden asianmukaisesta käytöstä ja tarvittavan teknisen henkilökunnan palkkauksesta omalla kustannuksellaan.

Työ- ja loma-ajat

 

Lukuvuosi 2025-2026

Lukuvuoden koulutyö alkaa peruskouluissa ja lukiossa torstaina 7.8.2025. Esioppilaiden koulutyö alkaa maanantaina 11.8.2025. 

Syyslukukauden koulutyö päättyy lauantaina 20.12.2025. 

Kevätlukukausi alkaa keskiviikkona 7.1.2026 ja lukuvuosi päättyy lauantaina 30.5.2026.

Lukuvuoden loma-ajat ovat syysloma (vko 43), joululoma 21.12.2025 - 6.1.2026 ja talviloma (vko 10).

 

Lukuvuosi 2026-2027

Yritysneuvonta

Yritystoimintaa suunnitteleville ja toimiville yrityksille tarjoamme seuraavia palveluita:

  • Yrityksen perustaminen ja siihen liittyvät neuvontapalvelut
  • liikeidean arviointi ja kehittäminen
  • liiketoiminnan suunnittelu
  • Yrityksen kasvu ja kehittäminen
    • esim.

Yrityspalvelut

Haapajärven Yrityspalvelut ja Nivalan Haapajärven seutu Nihak tukena yrityksesi kaikissa vaiheissa!

 

Haapajärven Yrityspalvelut yhdessä Nihakin kanssa palvelee sinua ja yritystäsi sen kaikissa vaiheissa aina yrityksen perustamisesta kasvuun saakka. Haapajärvi on hyvä paikka yrittää, koska se sijaitsee keskeisellä sijainnilla hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Päätökset ja päättäjät

Päätöksentekomenettelyä kunnassa säätelee pääosin kuntalaki ja hallintolaki. Eri hallinnonaloilla on lisäksi lukuisia omia menettelyä koskevia säännöksiä.

Haapajäven kaupungin ylintä päätösvaltaa käyttää 27-jäseninen valtuusto. Valtuuston valitsevat asukkaat joka neljäs vuosi. Valtuusto päättää Haapajärven asioista ja vastaa kaupungin taloudesta ja toiminnasta.

Laskutustiedot

Haapajärven kaupungin verkkolaskuyhteystiedot:
- Y-tunnus: 0209756-3
- Verkkolaskuosoite: 003702097563
- Verkkolaskuoperaattori ja Välittäjätunnus: CGI Suomi Oy, 003703575029

Laskulla tulee näkyä tilaajan ilmoittama 4 merkkiä pitkä tilaajatunnus.

Tilaajatunnuksen saa tavaran tai palvelun tilaajalta. Tilaajatunnus merkitään tilaus-ID –kenttään (orderidentifier) tai agreementidentifier –kenttään.