Tekniset palvelut hakee työkoneen kuljettajaa
Työkoneen kuljettajan tehtäviin kuuluu pääasiassa traktoreiden ja kuorma-auton kuljettajan tehtävät sekä käytännön huoltotoimet. Lisälaitteiden tuntemus on merkittävä osa työnkuvaa.
Työkoneen kuljettajan tehtäviin kuuluu pääasiassa traktoreiden ja kuorma-auton kuljettajan tehtävät sekä käytännön huoltotoimet. Lisälaitteiden tuntemus on merkittävä osa työnkuvaa.
Kaupungin kahden viikon kesätyöpaikkoja haki 66 nuorta, heistä 38 ei ole ollut aikaisemmin kaupungilla kesätöissä ja 28 oli ollut aikaisemmin. Etusijalla valinnassa ovat perinteisesti ne nuoret, jotka eivät ole aikaisemmin olleet kaupungilla kesätöissä.
Yhteensä kesätyöpaikan sai 48 nuorta ja heille on jo ilmoitettu työpaikasta. Lisäksi kolme nuorta haki ja sai kesätyösetelin yritykseen ja kaksi nuorta haki ja sai kesäyrittäjäsetelin.
Lisäksi kaupunki on ottanut viisi nuorta puistotöihin 1-2 kuukauden työsuhteeseen.
Mukavia kesän työkokemuksia kaikille nuorille!
Kaupunki lähestyy taas kirjeellä paikkakunnalta jokin aika sitten poismuuttaneita. Toivottavasti kirje herättää positiivisia tuntemuksia kotiseudun suuntaan ja saa aikaan jopa paluumuuttoajatuksia. Kirjeet lähtevät postiin viikon tai kahden sisällä.
Uudet vuorot liikennöidään koulujen kaikkina loma-aikoina maanantaista perjantaihin. Ylivieskasta lähtee vuoroja Nivalaan klo 7.25, 15.35 ja 17.00 sekä Nivalan ja Haapajärven kautta Pyhäsalmelle klo 10.40. Nivalasta taas lähtee vuoroja Ylivieskaan klo 6.50, 8.05 ja 16.15 sekä Pyhäsalmelta Haapajärven ja Nivalan kautta Ylivieskaan klo 12.55.
KOULUUN TUTUSTUMINEN
K.J. Ståhlbergin koulun perusopetuksen 1. luokille syksyllä 2022 tulevat oppilaat (v. 2015 syntyneet) kutsutaan yhdessä huoltajiensa kanssa
tutustumiskäynnille perjantaina 13.5.2022 klo 12.00 – 13.00 koulun ruokalaan (B-elementti).
Samalla lapsi ilmoitetaan koulun oppilaaksi.
Mikäli tuolloin ei ole mahdollisuutta päästä tutustumaan kouluun, eikä lasta ole aiemmin ilmoitettu koulun oppilaaksi, pyydetään huoltajaa ilmoittamaan oppilastiedot koulun rehtorille Jari Saaraselle, puh 044 4456 236
Haapajärven kaupungin ulkoliikuntapaikkojen käyttövuorot kesän ajalle ovat haettavina 8.5.2022 mennessä. Hakemukset s-postilla osoitteeseen: niilo.piiponniemi@haapajarvi.fi
Vuoroja voi hakea Ronkaalan, Koivuhaan, Jalmarin ja Oksavan kentille.
Hei työporukat ja kaveriporukat! Nyt kasaamaan joukkuetta ja osallistumaan valtakunnalliseen, leikkimieliseen, kilometrikisaan kävellen tai pyöräillen! Molemmat kisat alkavat 1.5.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:
Hei! Ehdota paikkoja liikuntakampanjan kirjauspisteiksi! Mihin paikkoihin olisi hyvä sijoittaa postilaatikoita vihkoineen?
Suunnitelmissa on laittaa jalalle jälleen liikuntakampanja kesäksi. Ajatuksena on toteuttaa postilaatikkopyöräily-kampanjan muokattu versio, johon voivat osallistua pyöräilijöiden lisäksi myös kävellen, hölkäten ja juosten lenkkeilevät. Näin ollen kampanjan nimi menee myös uusiksi. Nimiehdotuksia otetaan myös vastaan!
Laita ehdotukset huhtikuun aikana viestillä sähköpostiin tai puhelimeen:
niilo.piiponniemi@haapajarvi.fi
Pääsiäisen ajan uimahalli on suljettuna. Auki normaalisti jälleen tiistaina 19.4. Mukavaa pääsiäistä kaikille!
Haapajärven kaupunki
Kirkkokatu 2
85800 Haapajärvi
Seuraa Haapajärven kaupunkia