Päättyy
Tapahtumapaikka
Järjestäjä
Oulun taidemuseolta Vilho Lammen elämää ja tuotantoa käsittelevä kiertonäyttely ja 360-mallinnos
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntien lainattavaksi koottu Uhma on jumalasta -näyttely saapuu syyskuussa Haapajärvelle. Näyttely esittelee kolmen taiteilijan sarjakuvaoriginaaleja Vilho Lammen elämää käsittelevästä sarjakuvateoksesta. Työt ovat esille Haapajärven kirjastossa. Samaan aikaan Oulun taidemuseon verkkosivuilla julkaistaan 360-mallinnos Vilho Lampi, väkevä lakeus -näyttelystä.
Oululaissyntyinen Vilho Lampi (1898–1936) oli lakeuden maalari Limingasta. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta keväällä 1924 valmistunut Lampi tasapainoili koko elämänsä taiteilijuuden ja kotitilansa Matinlaurin velvoitteiden välillä. Kiertonäyttely valottaa näiden ristiriitojen ja Lammen elämän lisäksi myös sarjakuvan tekniikoita ja tarinankerronnan ulottuvuuksia.
Sarjakuvaoriginaaleissa korostuvat tekijöidensä omaleimaiset lähestymistavat Vilho Lampeen ja hänen taiteeseensa. Limingan Kansanopisto, myös Vilho Lammen opinahjo ja naapuri Limingan raitilla, on toiminut Tessa Astren, Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan tukikohtana heidän tavatessaan toisiaan työn eri vaiheissa. Uhma on jumalasta -sarjakuva-albumi (Zum Teufel, 2022) julkaistiin marraskuussa 2022.
Tessa Astre (s. 1988) on Limingassa asuva ja toimiva monialainen taiteilija ja taideopettaja. Aapo Kukko (s.1991) on oululainen sarjakuvantekijä, kuvittaja sekä käsikirjoittaja. Niko-Petteri Niva (s. 1991) on Oulun kautta Tampereelle asettunut sarjakuvataiteilija.
Oulun taidemuseossa vuosina 2021–2022 esillä ollut Väkevä Lakeus -näyttely esitteli laajasti Vilho Lammen tuotantoa. Näyttely esitteli Lammen keskeisintä tuotantoa 1920–1930-luvuilta. Mukana nähtiin hänen edustamiaan maalaustyylejä aina ronskista ekspressionismista uusasiallisuuteen ja lopputuotannon herkkään täplämaalaukseen. Nyt näyttelyyn voi palata verkkonäyttelyssä, joka on toteutettu 360-mallinnoksena alkuperäisestä näyttelystä. Näyttelyyn voi tutustua Oulun taidemuseon verkkosivuilla.
Alueellisena vastuumuseona Oulun museo- ja tiedekeskus ja sen yksikkö Oulun taidemuseo toimii asiantuntijana Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kuvataiteeseen ja visuaalisen kulttuuriperintöön liittyvissä asioissa. Alueellinen vastuumuseo toteuttaa vuosittain kiertonäyttelyitä, eri kohderyhmille tuotettuja minitaidekaappeja sekä verkkonäyttelyitä.
Näyttelyyn on vapaa pääsy! Tervetuloa!