Kaupunginjohtajan blogikirjoitus

Uutta vuotta kohti

 

Vuoden vaihteen äärellä monesti katsotaan taaksepäin menneeseen vuoteen ja suunnataan katsetta tulevan vuoden haasteisiin.

Mennyt vuosi oli jälleen Haapajärvelläkin kaupungin puolella värikäs ja päätöksiä tehtiin monista merkittävistä asioista. Alkuvuodesta taloudellisen arviointimenettelyn periaatepäätöksen jälkeen on päätetty monista arviointimenettelyn mukaisista käytännön toimista.

Tuulivoiman jatkorakentamisesta valtuusto päätti, että Hakulinkankaan ja Korteperän tuulivoimapuistojen hankkeita voidaan lähteä viemään eteenpäin. Tekninen lautakunta on omalta osaltaan jatkanut päätöksentekoa ja tehnyt tuulivoiman kaavoituksen aloittamista koskevat päätökset. Tuulivoiman rakentamiseen liittyy myös ympäristövaikutusten arviointi, joka kulkee Ely-keskuksen toimesta kaavoituksen rinnalla.

Sivistyspalveluissa tehtiin johtamisjärjestelyjen muutoksia, kun sivistysjohtajan ja lukion rehtorin tehtävät yhdistettiin ja samoin yhdistettiin koulunjohtajien tehtäviä.

Alkuviikosta valtuuston tekemä kyläkoulujen lakkauttamispäätös oli kaikille osapuolille vaikea päätös. Päätöksen taustalla keskeisimmät perustelut olivat kaupungin taloudellinen tilanne ja pitkään jatkunut laskeva väestökehitys. Väestökehitys on ollut samansuuntaista koko alueellamme ja yleensäkin suomalaisella maaseudulla. Kylien yhteisöllisyys ja aktiivisuus on ollut niin Kuona-Väliojalla kuin Tiitonrannallakin huippuluokkaa ja sitä varmasti kaupungin puolella arvostavat niin päättäjät kuin viranhaltijatkin. Meillä Haapajärvellä on kuitenkin myös hyviä ja innostavia esimerkkejä siitä, että kylien toimeliaisuus jatkuu ikävistä kouluratkaisuista huolimatta. Siiponkoskella, Kuusaalla, Koposperällä ja Kumisevassa on nähty uudessa tilanteessa myös mahdollisuuksia ja kylien toimintaa on suunnattu uusille urille. Henkilökohtaisesti toivon, että myös nyt tehtyjen tuoreiden päätösten jälkeen voitaisiin asianosaisilla kylillä aikaa myöden nähdä myös mahdollisuuksia uudessa tilanteessa.

Viime vuosina olemme kaikki oppineet taas kerran, että tulevaisuus tuo tullessaan täysin arvaamattomia asioita, joista monet eivät ole toivottuja. Joudumme sopeutumaan mm. energian säästämiseen ja muihin eurooppalaisen sodan heijastusvaikutuksiin. Kaupungilla on tämän vuoden keväällä hyväksytty strategia, jolla katsetta suunnataan tulevaan ja, jossa on linjattu monia asioita, joilla kaupungin kehitystä viedään eteenpäin.

Näihin aikoihin kuitenkin myös aika rauhoittua joulun viettoon ja siten toivotankin tässä yhteydessä myös rauhallista joulua ja menestystä tulevalle vuodelle.

 

Kaupunginjohtaja            Juha Uusivirta

talvi