Tanssi

Päättyy

Tapahtumapaikka

Haapajärven kulttuurisali

Järjestäjä

Kulttuuripalvelut
Routa Company: Spoon River antologia

On pieni kaupunki ja sen asukkaat, juorut, ihmiskohtalot. Jokainen tietää parhaiten, etenkin toisten asiat. Mutta usein totuus onkin toinen juttu. Ja vaikka kaupunki on pieni, ihmiset ja heidän tarinansa ovat kokonaisia.

Spoon River antologia on sanaton, melankolisuudella leikittelevä, rosoinen ja ilkikurinen nykytanssiteos, joka kumartaa Edgar Lee Mastersin 1900-luvun alussa kirjoittamalle alkuperäisteokselle. Kirjan pohjalta on aiemmin tehty teatteriesityksiä, mutta nykytanssiteoksena Routa Companyn versio on tiettävästi ensimmäinen. Mastersin Spoon River antologia kertoo kuvitteellisen Spoon Riverin kaupungin asukkaiden elämäntarinat toisiinsa limittyvinä kertomuksina, jotka kerrotaan haudan takaa muistelman muotoisina. Tanssiteoksessa kolme tanssijaa etsii tanssin keinoin inhimillistä siltaa kirjan henkilöihin sadan vuoden ja valtameren yli.

Routa Companyn tanssiteoksessa Mastersin tekstiä käytetään kuin partituuria, josta luetaan tanssin teemoja, tunnelmia, rytmityksiä, dynamiikkaa ja yksityiskohtia. Mastersin kirjassa henkilöt puhuvat tuonpuoleisesta omat muistokirjoituksensa. Tanssiteoksessa tanssi ui ajan virrassa sen suunnasta piittaamatta.

Spoon River antologian sisälle piirtyy ihminen nahkoineen, karvoineen ja tarinoineen. Tanssiteoksen kuvitteelliset henkilöt ovat kaikuja, varjoja ja tanssillisia graffiteja oikeista ihmisistä - meistä kaikista. Esitys on suunnattu nuorille ja aikuisille.

Koreografia Jouni Järvenpää

Tanssi Ella Posti, Alina Sakko ja Maija Viipuri

Valosuunnittelu Jari Haavikko

Puvustus Soile Savela

Tuotanto Routa Company

 

Liput 15,- ennakkoon Haapajärven kirjastosta ja 30 min. ennen esitystä ovelta, Kauppakatu 19, 85800 Haapajärvi

Tervetuloa juhlimaan kansainvälistä Tanssin päivää!

#tanssinpäivä

 

Lue esityksen arvostelu: https://riippumatontuumailija.blogspot.com/2022/04/tapaamisia-spoon-riverin-hautausmaalla.html#comments

 

| Haapajärven kirjasto
| Isokatu 20
| https://app.vooler.fi/lakeus-arki
| Haapajärven jäähalli
Kauppakatu 19, Haapajärvi