Miukeli


Miukeli on vuonna 2013 perustettu yhtye, jossa soittaa neljä Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilasta Haapajärveltä. Yhtyeessä pianoa soittaa Jennina Salmela, harmonikkaa Anna Salomaa, viulua Emilia Lappalainen ja lyömäsoittimia Joonatan Lappalainen. Kaikki yhtyeen jäsenet myös laulavat. Yhtyeen ikähaitari on 9-15 vuotta.

Miukeli on esiintynyt yli 70:llä keikalla, mm. Sata-Häme Soi! -festivaalilla, Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla, Haapajärven Teepiknik-tapahtumassa, Samuelin Poloneesissa Helsingissä, Haapavesi-Folkeilla, Uikon taikaa -festivaalilla Nivalassa, Harmonikkaliiton Harmonikkaristeilyllä sekä Oulaisten musiikkiviikoilla. Miukeli on tehnyt myös päiväkoti- ja vanhainkotikeikkoja. Yhtye soittaa pääasiassa kansanmusiikkia ja pop-musiikkia.

Yhtyeen haitaristi Anna on voittanut mm. Sata-Häme Soi!:ssa kaksirivisten Suomen pelimannimestaruuden, Kroatiassa kansainvälisen harmonikkakilpailun sekä Kaustisilla lasten pelimannikilpailun.  Anna sai vuonna 2017 Haapajärven kaupungin Kulttuuripalkinnon. Yhtyeen viulisti Emilia on voittanut ja tullut toiseksi Great Composers Competition -kilpailuissa sekä saanut kunniamaininnan ENKOR-viulukilpailusta.


Miukelia voi kuunnella YouTubessa:
www.youtube.com/miukeli

 

Teepiknikillä Miukeli esiintyy ilman Anna Salomaata, joka on puolustamassa ikäsarjansa mestaruutta harmonikkakilpailuissa. Yhtyettä täydentävät opettajat Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen.