Kylätalolta kylätalolle reitti 49 km

Kylätalolta Kylätalolle -reitti on neljän kylän yhteinen pyörä/maastopyöräilyreitti, ja nimensä mukaisesti se kulkee kylätalojen välillä. Reitti alkaa Haapajärven eteläosasta Kumisevan kylästä ja se jatkuu Väliojalle. Väliojalta reitti etenee Koposperän kylätalolle, josta se jatkuu Haapajärven pohjoisosaan Kuusaan kylätalolle. Reitti on viitoitettu maastoon, ja sen voi kulkea myös päinvastaiseen suuntaan. Reitille voi liittyä myös väliltä ja ajaa reitin lyhyempinä etappeina. 

Reitti kulkee pääosiltaan kylämaisemassa, jolle valtakunnallisestikin arvokas Kalajokilaakson viljelymaisema antaa oman leimansa. Välillä reitti sukeltaa korpimetsäiseen maisemaan, josta palataan taas takaisin kyläympäristöön. Reitti kulkee pääosin pelto- ja metsäteillä, mutta välillä on myös lyhyitä maantieosuuksia. Reitti sivuaa pohjoisosassa tuulipuistoaluetta. Kylätalolta kylätalolle reitillä on helppoja ja keskivaikeita osuuksia.   
 

Muinais-Päijänteen melontareitti 14 km 

Haapajärven jylhin ja kaunein vesistö, Muinais-Päijänteen lasku-uoma, tuo muinaisen Keski-Suomen suurjärven mahtava virta, puhkaisi tiensä kohti Pohjanlahtea Pitkänkankaan harjumuodostelman poikki Kumisevan-Ylipään kohdalla. Näin syntyi Haapajärven vesistöt. Muinais-Päijänteen melontareitti on kol-men hankkeessa olevan kylän yhteinen reitti; Kumisevan, Siiponkosken ja Autioranta-Oksavan. 

Melontareitti alkaa Kumisevan kylän Honkaniemestä Mustolanjärveltä.  Reitti on alussa rauhallista, metsän reunustamaa vesistöä. Vähitellen maisema muuttuu kylä- ja maaseutumaisemaksi. Haapajärven keskustaan saavuttaessa matkaa jatketaan Kalajokea, seudun pääjokea pitkin. Haapajärven keskustan tuntumassa ja keskustassa on kaksi virallista rantautumispaikkaa, Karjalahden kartanolla ja Ronkaalan urhei-lukeskuksessa. Lähtöpaikalta Mustolanjärveltä on Haapajärven keskustaan matkaa 7 km. Matka jatkuu Siiponkoskelle, joki virtaa rauhallisena. 

Siiponkoskelle saavuttaessa tullaan saarimaiseen ympäristöön. Meloja saa valita miltä puolen saaret kiertää. Siiponkosken Jokikeskukselle tultaessa vesistössä on kiviä, joten tässä kohden kannattaa meloa varoen ja rauhallisesti. Siiponkoskella on mahdollisuus taukoon.  Matka jatkuu Siiponkoskelta Oksavan Settijoen uimarannalle. Kalajoki virtaa loppumatkasta rauhallisena kylä- ja maaseutumaisemassa. Settijoen uimarannalla on rantautumispaikka.  
      
Reitillä ei ole koskiosuuksia, se on helppo ja sopii hyvin aloitteleville melojille. Ylipäänjärven kapeikossa, Lemmensillan kohdalla ja Siiponkosken Jokikeskusta lähestyttäessä on kiviä, joten on syytä noudattaa varovaisuutta. Reittiä ei ole merkitty maastoon eikä viitoitettu. 

Muinais-Päijänteen reitin syntyhistoria

Muinais-Päijänteen lasku-uoma, tuo muinaisen Keski-Suomen suurjärven mahtava virta, puhkaisi tiensä kohti Pohjanlahtea Pitkänkankaan harjumuodostelman poikki Kumisevan-Ylipään kohdalla.  Hinkuanjoessa ollut Perälänkoski laski ennen Hautaperänjärven rakentamista vetensä Mustolanjärveen, josta rauhallinen suvanto jatkui Ylipäänjärvelle saakka. Sama suvanto laskee edelleen tyvenenä kohti Kalajokea.Ylipään maisema sai nykyiset muotonsa jääkauden jälkeen 6250 vuotta eKr., kun valtavat hiekkamassat lähtivät virran mukana liikkeelle. Veden pyörteet kaivoivat syvänteitä, jotka näkyvät lampina, kuten Umpilampi, Pakolanlampi ja Himolanlampi tai kuivilleen jääneenä luhtana. Virralle liian kovat kohdat erottuvat punkaharjumaisina saarekkeina, joiden huiput saattavat nousta pariinkymmeneen metriin vedenpinnasta. Muinais-Päijänteen vesireitin pohja erottuu koholle jääneistä kivenlohkareista.

Ylipään kylämaisema kumpuilee; rantapeltojen välissä on maisemaan vaihtelua antavia notkelmia. Seurakunnan leirikeskuksesta Honkaniemestä alaspäin ovat Lahenoja, Karjanotko, Himolannotko, Syvänotko, Harmaalannotko ja Lemmensillan alapuolella Kolinotko. Karjalahden puoleinen ranta kohoaa jyrkempänä, kuten Mustolan ja Vongan talojen kohdalla olevat harjumaisemat. Ylipään mahtava maisema on innoittanut taiteilijoita. Esimerkiksi Nivalan kuuluisuus Kalervo Kallio on ikuistanut maisemia maalauksiinsa.

Vanha pyhäjärvisten kulkureitti Kalajokilaaksoon kulki ennen Pitkänkankaan ja Kumisevan kautta Ylipäähän, josta se lähti seuraamaan Kivikauden vesireitin vartta. Kulkutien on vanhan tarinan mukaan avannut liikenteelle itse vanha kehno. Hiisi syntyi Pyhäjärven Emoniemessä ja häntä hoidettiin Kätkytniemessä. Matkaan lähtijälle keitettiin puuro Huttusaaressa. Ylipäässä, lähellä Himolanlampea, hiisi paiskasi sivuun tiellä olleen kivenlohkareen, jolle annettiin nimeksi Hiidenkivi. Vielä alempana olevasta Akkosaaresta hiisi löysi itselleen matkakumppanin.

Kun Multiukko etsi aarretta

Multimäki ja Sopevanmäki ovat korkeimmat kivikauden vesireitin muovaamista saarista. Samaan harjumuodostelmaan kuuluva Honkaniemi Haapajärven leirikeskuksen alueella, on paljon vaatimattomampi. Multimäen korkeimmalla harjalla on ollut kivikautinen asuinpaikka. Saaressa asukas on ollut turvassa pedoilta ja viholliselta. Saareen teki maan sisään asuntonsa myös Multiukko, joka vaimonsa Marin kanssa asusti paikalla pitkään.

Multiukkoon liittyy aarretarina. Kerran Himolanlammen rantaa niittäessään oli Multiukko huomannut, että lammesta tuli rannalle siankarvaköysi. Ukko tietysti rupesi vetämään, että mitä siellä köyden päässä on. Sieltä nousi kontti täynnä hopeaesineitä, mutta köysi katkesi ja kontti painui takaisin veteen. Ukko oli puhunut asiasta veljelleen, joka oli käskenyt tehdä kunnon keksit. Ukko oli takonut oikein mahtavat koukut ja konttia oli ruvettu naaraamaan yhdessä.  Ei ollut löytynyt ja asia oli päätetty jättää sikseen. Ukon veli oli kuitenkin äkkiä rikastunut ja ostanut Ylipäästä ison talon. Multiukko kuoli siinä uskossa, että hänen veljensä löysi aarteen myöhemmin ja muutti hopeat rahaksi. Tämä isonvihan aikainen ryöstösaalis saattaa maata Himolanlammen pohjassa vielä tänäkin päivänä.

Muinais-Päijänteen vedet kohtasivat voittamattoman vastuksen Ylipään koulun kohdalla, mahtava virta törmäsi kallioihin. Nykyisen Lemmensillan luona on käynyt kova pauhina, kun vesimassa ryöppysi kovalla voimallaan pohjalla olevan kalliokielekkeen ylitse alla olevaan suvantoon. Pyörre synnytti syvän lahden ja jatkoi kalliojyrkännettä vasten pärskien matkaansa väljemmille paikoille. Ylipäänjärvi syöpyi nykyiseen muotoonsa kahdentuhannen vuoden aikana.

Mahtava vesireitti on nykyisin kesytetty. Hautaperän allas ja siinä oleva Hinkuan voimalaitos säännöstelevät veden juoksutusta. Ei edes keväällä tunneta tulvia. Vielä 1940-luvulla keväisellä joella oli elämää. Tukkilaiset tulivat kuin muuttolinnut värittämään kylän elämää. ”Lemmensillan alapuolella oleva Lahenlahti tukittiin puomilla ja tukit menivät vauhdilla Lahenvuoren jyrkkää kallioseinää vasten kolistellen Ahon talon rantaan asti”. Ylipäässä yhtyivät Hinkuanjoen ja Lohijoen uitot. Toisinaan vedessä oli puuta suuriakin määriä. Ensimmäisiä uittoja järjesti Juselius, mutta myöhemmin uitettiin sekaisin monenkin puutavarayhtiön puita. Uittomiehille työ oli rankkaa mutta rahakasta. Palkka ei ollut iso, mutta ympäripyöreinä päivinä tuli tunteja paljon”.

Muinais-Päijänteen vesireitti on puolestaan ollut ylipääläisille merkittävä kulkuväylä jo ennen 1920-luvulla alkaneita uittoja. Kivikautiset ja Haapajärven ensimmäisten asukkaiden asuinpaikat sekä lukuisat tervahaudat panevat päättelemään, että vesitietä on käytetty kulkemiseen. Järven rantaan kuljetaan Kumisevaan menevältä maantieltä Ylipäässä nykyisin yksityisteitä pitkin, jotka koulun tiestä alajuoksulle päin ovat Rintalankuja, Ahonpuhto, Notko, Notkonperä, Ojaharju, Keskitalo ja Herralanranta

Karjalahdenranta on saanut nimensä Ylipäänjärven rantatörmällä olevasta talosta, joka on erittäin merkittävä Haapajärven kotiseutuhistoriaa ajatellen. Jo vuonna 1610 itsenäiseksi tilaksi muodostettu Karjalahti on Haapajärven vanhimpia taloja. Talon isäntä Mikko Karjalahti (1820–1894) oli paikkakunnan merkkimiehiä. Hän oli Haapajärven vaikuttajia, ökytalon isäntä, rakennusmestari, kirkonrakentaja, kunnallismies ja valtiopäivämies, jonka maine tunnetaan vieläkin. Talon pitoa jatkoi hänen poikansa Juho Karjalahti (1853–1928).
Juhon aikana oli Karjalahden talossa sen historian suurin karja: 50–60 päätä lehmiä. Juho piti myös saha- ja myllylaitosta. Laitos käytti höyryvoimaa. Sillä pyöri kaksi kiviparia ja raamisaha. Syksyllä otettiin laitoksesta voima myös puimakoneeseen. Viljat kuivattiin ennen puintia kahdessa riihessä.

Kalajoki alkaa

Haapajärven keskustassa asuvat saavat kiittää maaperästään 6250 ekr. tapahtunutta luonnonmullistusta. Merenpohjalieju sai silloin peitteekseen hienojakoisen hiekkakerroksen, jonka paksuus vaihtelee parista kolmeen metriin. Hiekka kulkeutui muinaisen Keski-Suomen suurjärven vesien mukana silloisen Ancylus-järven lahden pohjaan. Vuonna 1979 maaperäkartoitusta Haapajärvellä suorittamassa olleet topografit kertoivat ensimmäisenä vedestä saareksi nousseen Harjuniemen säilyneen nykyisellään kivisen maaperänsä ansiosta. Kivikauden mies löysi samoihin aikoihin asuinpaikan Pukkilahden tuntumassa olevalta niemeltä, Lahdenperästä, pystytti siihen verstaan ja ryhtyi valmistamaan kiviesineitä. Maan kohoaminen alueella heti jääkauden jälkeen on ollut valtavan nopeaa. Vesireitin varrella maa on kohonnut ensimmäisinä vuosisatoina yli kymmenen senttiä vuodessa. On siinä kivikauden mies tainnut ihmetellä merenrannan nopeaa etenemistä.

Koko Haapajärven kaupungin alue paljastui meren alta jo vuoteen 5000 ekr. mennessä, mutta Suur-Päijänteen vesi muotoili maisemaa vuoteen 4200 ekr. saakka. Haapajärven keskustan jälkeen alajuoksulla voimme seurata Suur-Päijänteen vesien muovaamia maisemia ajalta, jolloin merenranta oli jättänyt Haapajärven kaupungin alueen. Järvi päättyy siihen, missä kallioperä tulee pintaan. Ensin Pikkusaari ja sitten suurempi Isosaari ovat jääneet karikoiksi mahtavan virran keskelle. Pehmeämpään maastoon syntyi Kortejärvi, mutta jo Kontiolan kohdalta joki kuroutui koskeksi.

Kalajoen alkupäässä olleista koskista käytettiin pitkään nimeä Virtainkosket. Nykyisin puhutaan Jaakolankoskista, vaikka kosket hävisivät Kalajoen vesistötöiden seurauksena 1970-luvulla. Vaikka ranta-asukkaat muistelevat kaiholla koskien kuohuja, on Jaakolankoskilla vielä tavoitettavissa samaa romantiikkaa kuin kirkonkylän herrasväellä, joka teki koskille yhteisiä retkiä vuosisadan vaihteessa. Nykyinen herrasväki voi lähteä retkeilemään Siiponkosken kylä- ja jokikeskuksen kohdalta alkaville luontopoluille. 

Tiitonrannan puoleista ennen Kihlakoskeksi nimitettyä pääväylää perattiin uiton takia vuosina 1908–09. Vesistötöiden yhteydessä väylän pohjasta louhittiin melkoisesti kalliota 1974–75, jolloin koski taltutettiin lopullisesti. Virtausta väylässä näkee ainoastaan silloin, kun voimalaitos Autiorannalla on käynnissä. Vedenpinta nostettiin nykyiseen tasoonsa Kontiolan alapuolella olevaan Jämsänkoskeen rakennetulla padolla.

Muinais-Päijänteen melontareitin virallinen osuus päättyy Oksavan uimarannalle. Liki viisitoista kilometriä kosketonta vesiväylää aina Hautaperän altaan tuntumaan asti on asia, jota tervan kuljettajat 1700- luvulla olisivat tarvinneet. Myöhemmin tapahtuneissa tukinuitoissa koskista oli vain apua. Varsinkin 1930-luvulla oli kevättulvien aikaan Kalajoen alkupäässä elämää.

Uitto oli saapunut isolle joelle, jossa purouiton mallit eivät enää ohjeeksi kelvanneet. Tukkilautat ohjattiin Sorolan rannan kautta, jotta puut saataisiin helpommin pääväylään. Puomituksesta huolimatta virran imu tahtoi viedä puita Jaakolan puoleiseen väylään. Uittomiehet puhuivat rosvoväylästä, johon päässeitä puita oli työlästä kerätä pelloilta ja metsistä. Ammattimiehet osasivat hyvin pitää varansa. Myös pääväylän keskellä Isosaaren kohdalla oleva kivi aiheutti joskus harmia keräämällä koskeen mahtavan ruuhkan. Kivellä pitikin olla ”vonkamies” vahdissa yötäpäivää. Vuosisadan vaihteen koskenperkaajat poistivat tämän kiusankappaleen.

Tarinan mukaan kosken keskellä uittomiesten harmina ollut laakakivi oli joskus ollut nuorenparin kihlautumispaikkana. Kiveä sanottiin Kihlakiveksi ja koskea sen mukaan Kihlakoskeksi. Kihlakosken alapäästä lähti ”myllynjuotti” eli vesimyllyn yläkanava Jaakolan myllyyn, jossa tehtiin jauhoja 1900-luvun alkukymmenillä. Myöhemmin talon mestaripyöräilijäpoika Juho Jaakonaho suunnitteli rakentavansa paikalle suksitehtaan. Hän ei kuitenkaan saanut lupaa vesiväylän patoamiselle ja hanke raukesi. Isosaaren toista puolta kulkeva vesiväylä jäi ensimmäisen kosken kaivuun jälkeen vaatimattomaksi. ”Neitokarin” jälkeen on sentään vähän syvempi suvantopaikka Rajajoki, mutta jo Siiponkosken luona alkaa karikkoinen, melko vähävetinen väylä, jonka mahtava virta on aikoinaan syövyttänyt. Isosaari on kivikauden maisemassa. Vaikka saaresta ei kiviesineitä ole löydetty, on niitä löytynyt koskien rannoilta. Maisema on viehättänyt ihmisiä jo ammoisista ajoista, ja viehättää edelleenkin. Isosaaren alapäässä kosken rannalla olevan myllyn paikalla, ”myllynkedolla”, kylän nuoret pitivät aikoinaan tansseja ja piirinpyöriäisiä.

Tästä eivät tietenkään kylän uskovaiset pitäneet, joten äkkilähtö paikalta taisi tulla usein. Nuorten puuhat eivät pysyneet salassa, sillä ääni kantautui vettä pitkin kauas kosken kohinasta huolimatta. Myllynketo on nykyään hukutettu vesimassojen alle, mutta entinen pappilan navetan paikka saaren korkeimmalla kohdalla on säilynyt. Saaressa nimittäin laidunnettiin pappilan lehmiä ja lampaita. Kesänavetta purettiin saaresta pois jo 1930-luvulla. Riippusiltojen kautta Siiponkoskelta Tiitonrannalle kulkeva polku käväisee kesänavetan kumpareella. Siinä on moni matkalainen pysähtynyt.  Seurakunta on hakenut Isosaarelle rauhoituspäätöksen, joka rajoittaa saaren käyttöä. Ei kuitenkaan niin paljon, etteikö siellä voisi samoilla ja nauttia koskemattomasta luonnosta (tekstin lähteenä käytetty Maaselkä lehden juttusarjaa vuodelta 1986, juttusarjan kirjoittaja Pasi Jaakonaho)