Ampparit.com on suomalainen uutisportaali. Se kokoaa ja välittää eri medioiden uutislinkkejä. Hakumahdollisuus
Careerjet on hakukone työpaikan etsintään.
Eduskunnan virallinen sivusto. Asiat ja asiakirjat -osastosta löytyy runsaasti materiaalia lainvalmistelun taustatyöstä. Voit hakea tietoa myös kansanedustajista, niin nykyisistä kuin entisistäkin. Voit esimerkiksi tutkailla heidän puheenvuorojaan ja tekemiään aloitteita.
Mikä oli Tauno Palon ensimmäinen elokuvarooli? Kuinka monessa elokuvassa Regina Linnanheimo näytteli? Kuka näyttelikään naispääosaa Hitchcockin Psykossa? Minä vuonna Renny Harlinin ohjaama Die Hard 2 valmistui, ja milloin se tuli ensi-iltaan Suomessa? Elonet vastaa näihin ja moneen muuhun kysymykseen.
Elonet sisältää tietoja kotimaisista ja Suomessa levitetyistä ulkomaisista elokuvista sekä niiden tekemiseen osallistuneista henkilöistä ja yhtiöistä.
Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto Eurostat tuottaa ja julkaisee vertailukelpoisia tilastoja eurooppalaisella tasolla.
FENNICA - Suomen kansallisbibliografia on luettelo suomalaisesta julkaisutuotannosta: kirjoista vuodesta 1488 lähtien, lehdistä vuodesta 1771, sarjajulkaisuista, kartoista sekä audiovisuaalisesta ja elektronisesta aineistosta. FENNICAsta löytyy myös satoja julkaisujen ennakkotietoja ja tietoja pienpainateryhmistä. Lisäksi FENNICAssa on tietoja ulkomailla ilmestyneistä kirjoista, joiden tekijä on suomalainen tai jotka koskevat Suomea.
Finlex on oikeusministeriön ylläpitämä tietopankki, josta löydät ajantasaisen lainsäädännön.
Fono on Yleisradion ylläpitämä äänilevytietokanta. Se sisältää tiedot kaikista Yleisradion äänilevystöön vuodesta 1974 lähtien hankituista äänilevyistä. Lisäksi Fonoon on taannehtivasti syötetty tietoja äänilevystön vanhemmista kokoelmista. Näistä tärkeimmät ovat vuosien 1920-1960 suomalaiset 78 kierroksen levyt sekä vuosien 1955-1965 vinyylilevyt (vain populaarimusiikin osalta).
Frank-monihaulla voit hakea lähes kaikkien avointen suomalaisten kirjastojen kirjoja ja muuta aineistoa, myös useasta eri kokoelmatietokannasta yhtäaikaisesti. Frank-monihaku on tarkoitettu ennen kaikkea aineiston paikantamiseen eli saat selville, mistä kirjastoista haluamasi aineisto on saatavilla tai varattavissa
Kakaravaarasta löytää kuva-, satu- ja runokirjoja sekä tietokirjoja aiheen mukaan.
Kakaravaara on tarkoitettu vanhempien ja kasvattajien käyttöön, ja sen avulla voi etsiä esiopetusikäisille soveltuvaa aineistoa. Tietokantaa ylläpitää Oulun maakuntakirjasto.
Kaunokirjallisuuden verkkopalvelu, josta löydät kiinnostavia kirjailijoita, kirjoja ja uusia lukukokemuksia. Jos rekisteröidyt, voit luoda omia kirjahyllyjä kiinnostavista teoksista lukulistoiksi itsellesi tai jaettavaksi ystäville. Voit tarkistaa kirjojen saatavuuden kirjastosta ja kertoa lukemistasi kirjoista ja suositella niitä muille. Kirjoja voit hakea myös kansikuvan perusteella.
Kirjastot.fi on kaikille avoin tiedonhaun ja kirjastopalveluiden kokonaisuus.
KirjastoVirma on pohjoispohjalaisen kulttuurin sivusto, joka sisältää paikallishistoriaa, taruja ja tarinoita, ruoka- ja käsityöperinnettä.
Kirjavainen on Joensuun kaupunginkirjaston viitetietokanta lasten kuvakirjoista.
Monipuoliset hakumahdollisuudet, voit hakea myös asiasanoilla ja hahmojen nimillä.
Lahden kaupunginkirjaston kirjavinkkejä nuorille
Kirjavinkit on jaettu aiheen mukaan erilaisiin ryhmiin. Esitellyistä kirjoista saa lähettää palautetta.
Kontenttiin on digitoitu tiettyjen suomalaisten aikakauslehtien sisällysluetteloita, jotka ovat 15 vuotta vanhempia.
Kontentti on kaikille avoin ja maksuton. Tietokannan lehdet löytyvät Varastokirjaston kokoelmista, joten haussa löytyvät artikkelit ovat kirjastojen tilattavissa.
Esittelyssä lasten kirjoja ja kirjailijoita. Voit hakea esim. aiheittain.
Kattava linkkikirjasto eri aiheista. Ylläpitäjä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
Näiltä sivuilta löydät lasten ja nuortenkirjallisuuden runsaudensarven, tuhat ja yksi tarinaa täynnä satua, seikkailua, jännitystä, romantiikkaa, scifiä, lemmikkejä, urheilua...
Okariino.fi on lastensivusto, josta löytyy mm. lasten kirjat, runot, pelit ja elokuvat. Okariino.fi:ssä on paikka myös lasten omille kirjoituksille, mielipiteille ja videoille
Oulun kaupunginkirjaston digitoitu kokoelma sisältää vanhaa Pohjois-Pohjanmaata käsittelevää kirjallisuutta ja erilaisia pienpainatteita digitaalisessa muodossa.
Pakkala kirjailijahakemisto sisältää pohjoispohjalaisten kirjailijoiden, harrastajakirjoittajien ja sarjakuvataiteilijoiden elämää ja tuotantoa koskevia tietoja.
Tampereen kaupunginkirjaston ylläpitämä satuhakemisto
Sivupiiri.fi on paikka, jossa esitellään nuorten kirjallisuutta. Pääosassa Sivupiiri.fi:ssä ovat nuorten kirjoittamat kirja-arvostelut sekä kirjastolaisten kirjoittamat kirjavinkit
Studentum auttaa sinua löytämään tietoa koulutuksista sekä niiden hakumenettelyistä
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n tietopankki maailman maista.